star star star star star

sword Ville Mansikkaniemi PTKn Arwoisaksi sword

VIRTUE IS ON FIRE
🎲 Mies, myytti ja legenda! 🎲 Otaniemi sankari! 🎲
Ville

"Nobody took me seriously before I was featured in HS Visio. No, wait. It was the other way around."

Ville sai ensimaistiaisen opiskelijaelämästä vuonna 2016, kun hän saapui opiskelemaan Arabianrantaan muotoilua. Myöhemmin Ville pääsi opintojen ohella tykästymään teekkariuteen ja lopulta tämä yhteisö vei hänet mukanaan. Villelle oli vapaaehtoisuransa aikana eritoten tärkeää edistää poikkitieteellistä toimintaa riippumatta vallitsevasta tilanteesta jopa niin paljon, että aloitti koneella opinnot vuonna 2022\. Ville tunnetaan itsevarmana ja rentona tiimipelaajana, sekä ennen kaikkea innovaattorina, jolta löytyy ideoita laatikon ulkopuolelta jatkuvalla syötöllä. Ville on toiminut korvaamattomana tekijänä NuDen fuksikasvatuksen luomisessa, joka toimii edelleenkin pohjana tule(Ville) fukseille. Parhaan tiedon mukaan Ville olisi kiinnostunut PTK:n toiminnasta.

Arabia Nude

Ville on ollut NuDen toiminnassa mukana pidempään ja monipuolisemmin kuin varmaan kukaan muu aktiivi naismuistiin. Haluan aloittaa tämän osion sanomalla, että Ville jumalauta kirjoitti NuDen laulun, joka lauletaan kaikkien NuDelaisten sitsien päätteeksi (ja joidenkin poikkitieteellisten sitsien päätteeksi myös, esim. AYY15, sillä anonyymiä sitsijärjestejää lainaten, hänen kappaleensa "nyt vaan on niin paljon tarttuvampi kuin ARTSin muut laulut"). Omasta mielestäni pelkästään tämä kertoo Villen NuDen historiaan jäljestä enemmän kuin tarpeeksi, mutta listataanpa vielä yksityiskohtia.

Villen vastuut NuDessa alkoivat vuonna 2017, kun hän hyppäsi IE:n saappaisiin kesken vuotta, edeltäjänsä jouduttua jättämään pestin kesken. Vaikka tämä oli noina aikoina ARTSin ainejärjestöissä suht yleistä, oli kuitenkin hyvin poikkeuksellista miten omistautuneesti ja loistavasti Ville hommansa hoiti. Anna on kirjoittanut hänen roolistaan IE:ssä enemmän, minä taas voin korostaa miten tärkeää koko ARTSille oli, että hänen kaltaisensa edelläkävijä astui juuri tähän rooliin ja alkoi solmimaan suhteita yliopiston muihin kolkkiin jo ennen Artsin muuttoa Otaniemeen. Ville aktiivisesti mursi artsilaisten keskuudessa vallitsevia myyttejä teekkareista ja kyltereistä, kutsui NuDelaisia mukaan vieraisiin tapahtumiin, kuten approille ja sitseille, ja täten teki kulttuurien yhteentulemisesta paljon vähemmän pelottavaa.

Vuonna 2018 Villen matka NuDen hallituksessa jatkui, mielestäni jopa tärkeämmässä roolissa — NuDen ensimmäisenä fuksikapteenina ja fuksikasvatuksen uranuurtajana. Ville oma-aloitteisesti suunnitteli ja järjesti NuDen tutortoimintaa, kirjoitti NuDen ensimmäisen fuksioppaan, innovoi upean tapahtuman Takituksen (tapahtuman jossa NuDen fuksit saavat vapputakit), ja uskaltaisin väittää että oli ehkä suurin syy siihen, että seuraavana vuonna hänen seuraajansa sai ainoana artsin ainejärjestön edustajana kutsun Fuksitoimikuntaan. Ja kaiken tämän työn ohella Ville oli aina muiden hallituslaisten tukena, auttoi tapahtumien järjestämisessä, osallistui innostuneesti pitkiinkin strategiakokouksiin, ja oli kaikin puolin yksi keskeisimmistä tukipilareista NuDen toiminnalle. NuDen silloisena puheenjohtajana minulla ei tietenkään ollut suosikkihallituslaisia, mutta hänen draivinsa teki minun työni sillä sektorilla käsittämättömän helpoksi ja äärimmäisen ihanaksi.

Moni mouho vanhuuden tuomalla viisaudella katsoo opiskelijamaailman heiluriliikettä, edistystä ja taantumaa ja sitä, kuinka samat ideat pitää usein keksiä monta kertaa eri sukupolvien toimesta jotta ne pysyisivät. Kuitenkin uskon ja toivon, että Ville voi katsoa taaksepäin aikaansaamaansa muutosta ja tietää, että hän todella teki pitkäjänteisellä, sinnikkäällä työllään pysyvän jäljen siihen, mitä NuDelaisuus tarkoittaa.

2023 Ville toimitti puheenjohtajan virkaa ja löi samalla kaikki aivan ällikällä lähtiessään ehdolle vielä NuDen aktiivi toimintaan mukaan. Vaikeiden koronavuosien jälkeen toiminta haki paikkaansa ja tämä vuosi ehdottomasti tarvitsi perinteiden elvytystä sekä vankkaa pohjaa, jolle jatkuvuus voisi rakentua tulevaisuudessa. Ville toikin PJ pestinsä kautta NuDen toimintaan takaisin ripauksen yhdistyksen historiaa, joka oli vuosien varrella saattanut jäädä unholaan. Kunnianhimoiset suunnitelmat yhdistyksen tulevaisuudesta olivat myös kyseisen vuoden teema, jonka myötä hahmoteltiin uusia suuntia joita lähteä tavoittelemaan. Yksittäisenä nostona Ville loihti yhdistykselle uuden toimivan ansiomerkki ohjesäännöstön.

Jotta 2023 ei olisi käynyt Villelle liian tylsäksi, päätti hän ottaa johtaakseen vielä NuDen laulukirjatoimikunnan, jonka työn opputuotoksena syntyi NuDen Ystäväkirjan (laulukirjan nimi) ensimmäinen painos.

My NuDe story about Ville begins in 2018. Being a new student to the Master's of Collaborative and Industrial Design, I first met him through the fall "False start" event that was organised for all of us. Not long after, Ville began grooming me as his horcrux for the 2019 NuDe Board. I applied and was elected. See, it was not enough that one person replaced Ville, we needed two. Myself and Ninni (who later became my wife) both applied as Fuksi Captains and became Master's and Bachelor's captains respectively. So you could say he had a great personal impact on my life too. Ninni often recounts her fresher year in 2017 where Iida and Ville inspired her so much that she began a long career in freshman education within Arts.

We must not forget that Ville is a champion of international students, as he was proactive in including us, and allowing us great opportunities to integrate. Sadly, this initiative to integrate and welcome international students is something I have not witnessed frequently during my own career as a student volunteer in Aalto's community. His efforts set the foundation to supporting and growing volunteering from many other international students after his time in NuDe and AYY. This alone is worthy of elevation and recognition. In summary, Ville's drive for growing and developing student culture was much like 2020's COVID19, it was contagious and it did not discriminate if you belong to Arts, Business or Technology studies. A beautiful example for all of us to aspire too!

With love, Immy

🎨 ARTS

Vaikka Villen työ NuDessa on ollut kaikista merkittävintä, ei hänen laajemmin ARTSin hyödyksi tekemiään tekoja ole syytä unohtaa. Näistä haluan mainita kaksi, design-hackathon Dashin ja ARTSin muuton yhteydessä tehdyn kamelispektaakkelin.

Design-hackathon Dash syntyi vuonna 2017 halusta saada taideopiskelijoita tiiviimmin osaksi aallon yrittäjäyhteisöä Aaltoes:ia. Ville oli mukana tapahtuman järjestämisessä alusta asti, vastaten muunmuassa myynnistä sekä kumppanuuksien solmimisesta ja ylläpidosta. Hänen pelialan osaamisensa ja kiinnostuksensa muovasi yhden sen vuoden suosituimmista haasteista, ja jätti jälkensä Dashiin. Lisäksi hänen energiansa ja intohimonsa oli korvaamaton apu tälläkin työmaalla, kuten jokainen Villen kanssa työskennellyt tietää.

Ja tämä vuoden 2018 ARTSin muuton kamelispektaakkeli taas oli, kuten niin moni ARTSissa syntynyt projekti, suuri idea joka toteutettiin pienellä ja ylityöllistetyllä porukalla. Luonnollisesti, yhtenä ARTSin sen ajan kiireisimmistä aktiiveista, Ville oli myös mukana tässäkin projektissa. Käytännössä rakensimme noin kahdeksan hengen voimin valtavan suuren kamelipatsaan, jonka sisällä Aalto Partyn aikana soitti DJ. Ja kuten aina, tässäkin projektissa Villen apu oli korvaamatonta. Mielestäni tämä projekti kertoo Villestä ennen kaikkea sen, miten valmis hän on aina tekemään työtä sen eteen, että elämä on täynnä ainutlaatuisia ja siistejä kokemuksia. Me allekirjoittaneet ja te lukijat tiedetään kaikki, että ne opiskelijaelämän siisteimmät kokemukset eivät synny vaan ne synnytetään. Ja Ville jos joku on ollut Otaneimessä vuosia kuvainnollisesti haarat auki puskemassa.

2024 Ville ansaitsi TOKYOn korkeimman ansiomerkin.

IE IE17

Ville järkkäämässä Polin Approa IE:n kanssa

Ville järkkäämässä Polin Approa IE:n kanssa

Ville lähti vuonna 2017 NuDen isännäksi kesken vuoden, ja hyppäsi sitä myötä myös IE-toimikuntaan mukaan vuoden puolivälissä. Kukaan tuskin olisi osannut arvata etukäteen, miten ennakkoluulottomasti ja aktiivisesti tämä uusi tulokas tulisi IE:ssä toimimaan, ja miten olennainen osa IE-porukkaa Villestä tuli heti alkumetreillä - varsinkin, kun ARTS-edustajat olivat vielä varsin uusia IE-toiminnassa ja aiempina vuosina osallistuminen toimikuntaan oli ollut vähäistä.

Ville järkkäämässä NuDe:n Dipolin Appro-rastia 2017

Ville järkkäämässä NuDe:n Dipolin Appro-rastia 2017

Kävin Villen kanssa lounaalla ja kerroin IE-toimikunnasta, ja mainitsin toki myös tulevat kesäpäivät. Yllättäen Ville päättikin lähteä ennakkoluulottomasti mukaan kesäpäiville entuudesta tuntemattomien toimikuntalaisten kanssa, ja luulen että jo tuolla reissulla syntyi ystävyyksiä, jotka jatkuvat edelleen. Loppuvuoden ajan Ville olikin mukana kaikessa IE:n toiminnassa syksyllä, aina Otasuunnistuksen jatkojen järjestyksenvalvonnasta NuDe:n oman rastin ideointiin ja toteutukseen Dipolin approlla ja Polin Appron järkkäyksestä apu-IE-sitsien toteuttamiseen. IE-tirehtöörinä tuntui, että Ville otti puolen vuoden aikana muun IE:n kiinni sekä toimikunnan hommien että virkistyksiin osallistumisen puolesta ja hänestä tuli niin olennainen osa porukkaa, että näin vuosien päästä on vaikea uskoa, että hän oli mukana itse IE-vuodesta vasta kesäkuusta lähtien. Kenties juuri IE ja sen kautta luodut ystävyyssuhteet ja syttynyt rakkaus tapahtumajärkkään antoivat alkusysäyksen Villen upealle poikkitieteelliselle Otaniemiuralle.

Seuraavat lainaukset ovat IE17-toimikunnan Villestä sanomia vuoden lopulla:

Villen sanat

-Anna Anttalainen, IE-tirehtööri 2017

Discoball JTMK

JTMKssa Ville toi esiin oman persoonansa. Kuten on varmaan näkynyt, niin Ville on kunnon innovaattori. Villeltä ei ideat loppunut kesken miten juhlista voitaisiin saada paremmat. JTMK vuoden aikana Villen innovatiivisuus näkyi etenkin miten pystytään soveltamaan olemassa olevilla resursseilla. Gravitaatioon toimikunta halusi valokuvausseinä, sellaisen teettäminen tai hankkiminen ei kuitenkaan ollut mahdollista resursseihin ja aikatauluihin nähden. Villellä oli kuitenkin idea miten näillä rajallisilla resursseilla saataisiin luotua valokuvausseinä Gravitaatioon. Villellä oli avaimet Väreen pajalle mistä löytyi jättimäinen printteri. Tällä printterillä saatiinkin luotua melkein täysin musta valokuvausseinä Gravitaatiota edeltävänä yönä Villen ansiosta. Samaisella pajalla kehitettiin monenlaisia rekvisiittoja toimikunnan juhliin, mukaan lukien jättimäinen versio toimikunnan Cthulhu Calewi maskotista. Tätä maskottia väännettiin yömyöhään Väreen pajalla, niin että JTMKn visuaalinen ilme näkyisi juhlissa. Lakinlaskijaisten jälkeen Calewi saikin hänelle kuuluvan polttohautauksen Rantsun grillissä.

Vaikka JTMKn toimikuntavuosi loppui, toimikunta on pitänyt yhtä aktiivisesti vuodesta toiseen. Ville on ollut yksi kulmakivistä, että toimikunta on nähnyt toisiaan vuosienkin jälkeen. Ville on ottanut vastuuta vuodesta toiseen siittä, että toimikunnalla on ollut kesäpäivät. Olivat nämä sitten Villen mökillä tai pakettiautokaappaus Hiidenveden Grillille.

Järjestäessään JTMKn vaihtoa (pirun hyvät safkat) Ville ei tarvinnut kovinkaan pitkää suostuttelua lähteäkseen mukaan Lukkaritoimikuntaan, paljastuen myös kyseisessä kontekstissa mahtavaksi tyypiksi™ edistäen Otaniemeläistä laulukulttuuria ja rohkaisten nuorempia toimijoita Otaniemiuralla. -Ville Hirvenoja

🎲 WTMK

2019 Ville lähti myös järjestämään ylioppilaskunnan 10. juhlavuotta ja tämän innovatiivisen neron vastuulle tuli Wapputoimikunta. Mikäli maailmantilanne olisi sallinut, olisi wapputoimikunta järjestänyt eeppisen aarrejahdin ja upeimman Ulliskokemuksen koko aalto-yhteisölle, mutta koronan myötä suunnitelmat menivät uusiksi.

Tästä Ville eikä wapputoimikunta suinkaan säikähtäneet, vaan järjestivät aidosti hyödyllisen SaaS tuotteen, nimittäin Sillis as a Service, joka toi wappupäivänä 2020 monen teekkarikylän asukin kotiin wapusta selviytymispaketin. Wapputoimikunta tullaan muistamaan lisäksi hyvästä tiimi hengestä, jossa Ville puheenjohtajana piti suuren huolen ja järjesti tiimille upeat W-korut kaulassa kannettavaksi.

W-koru

W-koru

Teekkarijäynä Jäynäkilpailu ja JTK

Supliikkina ja joviaalina seuramiehenä Ville on ollut useampana vuonna järjestämässä Otaniemen Jäynäkilpailua. Ville on tullut monille varmasti tutuksi esimerkiksi Jäynän promorasteilta, sekä kameran edessä että takana tuottamassa promovideoita ja sketsejä. Lisäksi Ville on myös ollut paljon rakentamassa ja preppailemassa paljon rekvisiittaa kilpailua varten.Joku sanoisi joka paikan höyläksi.

Jäynäkilpailun promoaminen ei ole sitä kaikkein mielekkäintä hommaa. Jäynäkilpailu käy promoamassa monissa tapahtumissa vuoden aikana ja näihin promoihin ihmisten rekrytoiminen ei ole helppoa. Ville on ollut monesti vakiokasvo Jäynän promoissa, koska kukaan muu ei halunnut lähteä promoamaan. Ilman Villeä Jäynä ei olisi osallistunut niin moniin promoihin. Vuosina 2020–2021 Ville toimi Ylituomarin oikeana kätenä, Promovastaavana, Jäynäkisan järjestämisessä. Hänellä oli merkittävä rooli ensimmäisen koronavuoden fuksikokemusta sekä Otaniemen opiskelijakulttuurin elinvoimaisuuden vaalimisessa aikana, jolloin karanteenit ja etäyhteydet rajoittivat pelikenttää ja rikkoivat yhteisöllisyyttä. Ville organisoi promot, mutta myös keksi ja toteutti ideoita miten Jäynää voitaisiin promota koronarajoitusten nimissä; kuten Ajattelija-patsaiden piilottaminen ympäri Otaniemeä, joista sai Täffän ruokalipukkeita.

Kuva David-patsaasta

Kuvassa piilotettu Ajattelija-patsas

Hyvänä esimerkkinä on Otaniemiliven Live interaktiivisen laivanupotuksen pelikenttä, jonka ideoinnissa ja nikkaroinnissa Ville oli mukana. Tässä laivanupotuspelissä opiskelijat pääsivät taistelemaan AYYn hallitusta vastaan etänä. Ville pitkälti suunnitteli kuinka tämä allas kootaan vain pressuista ja kasoista lautoja. Jäynäkilpailun järjestämineminen hoituu hyvin pitkälti pienellä budjetilla, joten tämmöisten ideoiden toteuttaminen rajallisilla resursseilla on hyvin arvokasta. Ville onkin ollut erittäin kuinka jotakin pystytään näyttävää voidaan rakentamaan rajallisilla resursseilla.

Edelleen tänäkin vuonna Villen kädenjälki näkyy Jäynäkilpailussa, esimerkiksi grafiikoiden ja sketsien puolella. Villen pitkäjänteinen aktiivisuus opiskelijapiireissä näkyykin tässä, vaikka ihmisiä eläköityy, niin Ville silti vuodesta toiseen ottaa vastuuta.

Jäynäkilpailun taustayhdistyksen JTK:n piirissä Ville on jatkanut samaista tehokasta touhuaan ollessaan järjestämässä vuosijuhlia nyt usean vuoden ajan ja toiminut rekryvastaavana, sekä muuten ollut aktiivinen yhdistyksen jäsen. Ville oli väkevästi mukana Autokoulun remontoinnissa, ja selkeästi tykästyi rempan lopputulokseen niin paljon, että nykypäivänä Ville on itseasiassa remontoimassa omaa kaksion seinäpaneeleja Autokoulun seinäpaneelien kaltaisiksi!

🎲 Tempaus

Muistan erään perjantaisen illan kun Ville tuli vastaan Otaniemessä ja ilmoitti hakeneensa ensi vuonna järjestettävään Tempaukseen mukaan. Vaikka en kovin paljon tiennyt mikä se edes on vakuutti Ville, että tässä kannattaa olla mukana ja hakemus lähti. Nopeasti noin vuosi ajassa eteenpäin ja olemme Laivatekniikan rakennuksen takana lapioimassa sepeliä muuttolaatikoihin Toyotan valojen valaistessa takanamme syysyötä. Ville nimittäin oli taas se henkilö, joka myös omien tehtäviensä ja aikataulujensa ohella ojenteli auttavia käsiä muillekkin. Olipa asia kuinka iso, pieni, kiireellinen tai vain ikävä tehdä yksin sai Villen aina mukaan auttamaan. -Ilkka Törrönen, Tempausesikunta

Ville toimi virallisesti markkinointivastaavana, vaikkakin epävirallisesti häntä olisi voinut kutsua järjen ääneksi koko projektin aikana. Villeltä löytyi visiota ja ideaa niin suunnittelun kuin toteutuksen osalta ja otti tärkeää roolia Tempauksessa. Hänen kädenjälkeänsä voi nähdä muun muassa tapahtuman grafiikoissa ja värimaailmassa, sekä Alvarin aukion reunassa olleessa Tempaus lähtölaskentanäytöstä! -Leevi Kosonen, Tempausesikunta

"Parhain muistoni koko Tempausvuodesta on eittämättä tempausläystäkkeiden materiaalien hakeminen, sekä läystäkkeiden tekeminen tempausviikkoa edeltävänä sunnuntaina. Ville oli herännyt varttia ennen sovittua lähtöaikaa ja tuumannut, että mitä kävisi jos nyt päättäisi olla sängyn pohjalla, kaatuiskohan hommat siihen. Nopean mietinnän jälkeen Ville kuitenkin lähti mukaan metsästämään rengasniittejä ja kirjaimellisesti kolusimme Villen kanssa koko pääkaupunkiseudun Motonet-myymälöistä rengasniitit, yhteensä 4500 kpl, jotka sitten kauniina sunnuntaipyhäpäivän iltana nidottiin lappuihin seuraavana päivänä alkavan Tempausviikon tempaajia varten." -Leevi Kosonen

Telaveera Koneinsinöörikilta

Fuksi-Ville Jäynän rastilla syksyllä 2022.

Fuksi-Ville Jäynän rastilla syksyllä 2022.

Itseasiassa se oli juuri Ville, joka tämän allekirjoittaneen tähän(kin) hommaan innosti mukaan nimittäin Koneinsinöörikillan Cuba Night vastaavaksi juhlavuodelle 110. Ideoita pursuava Ville ja hänen pitkä kokemuksensa, mutta myös edelleen lapsenomainen into tehdä jotain uutta ja jännittävää imaisi minut heti mukaan. Ville on äärettömän sitkeä yhteistyökumppani. Ja siitä minulle on jäänyt mieleen kaksi seikkaa.

Kun vuosijuhlajärjestely veti viimeisiään, oli Villellä vielä edessä läsyjen ja plassin printtaus ja muuta pientä. Samassa (työpäivän jälkeen) valitteli Ville hieman, että taitaa kuume vielä nousta. Tehtävälleen uskollisena kuitenkin jo pian Ville kertoi kaiken olevan valmiina. Nimittäin aamulla 8.17, saatesanoilla: "meen nyt nukkuu". Kun tarve on suurin venyy Ville kuin kuminauha hoitamaan aina hommansa loppuun parhaalla mahdollisella tavalla ja ajoissa.

Vuosijuhlien sankarius ei kuitenkaan tähän jäänyt. Kun loppuunmyydylle ja ääriään myöten täynnä olevalle pääjuhlapaikalle saapui varadekaani vaimoineen huomattiin äkkiä, ettei häntä löydy plassista. Ratkaisuksi siis nopea tuolileikki ja yksi paikka lisää pöytään. Kukapa muu tuon paikan olisi antanut (ja hoitanut koko illan tekniikkaa) kuin Ville.

Kaikki tämä mielessä oli hienoa päjästä myöntämään Villelle Koneinsinöörikillan pronssinen ansiomerkki. Sen lisäksi, että Ville on periksiantamaton ja sisukas hoitamaan tehtävänsä loppuun on hän todella mukava ja kannustava kaveri, joka aina keksii uutta ja ottaa mukaan.

📋 Otaniemi CV

NuDe:

  • IE'17
  • Fuksikapteeni 2018
  • Laulukirjatoimikunnan puheenjohtaja 2023
  • Puhjeenjohtaja 2023
  • Lukkari

SubZero:

  • Tuottaja

Aaltoes

  • Dash '17

Radio Diodi:

  • Graafikko19

Athene

  • Infoähky 20 Jatkovastaava

Aalto Predators:

  • Hallituksen jäsen

AYY:

  • IE-toimikunta 2017
  • JTMK'19
  • Lutku18
  • Lutku20
  • AYY10 Wapputoimikunta pj
  • Museo 2021
  • Tempausesikunta 2024
  • AYY AlumniTMK 2025

Koneinsinöörikilta:

  • Cuba Night 110-vastaava 2025

Otaniemen Jäynäkilpailu 2019->

Ansiomerkit:

TOKYO

  • Ateneum-merkki, TOKYOn korkein kunniamerkki 2024

AYY

  • Yhteisömerkki 2019

Koneinsinöörikilta ry

  • Pronssinen ansiomerkki 2025

NuDe

  • Hopeinen ansiomerkki 2021
Sign my Guest Book!

Allekirjoitukset

  • Piilotettu